6. joulukuuta 2014

Vuoroin vieraissa


Olen tänään menossa hyville ystävilleni kylään vastaanottamaan itsenäisyyspäivää. Kyläilemme toistemme luona aina nyyttäriperiaatteella. Se säästää kutsujan voimia ja on hauskaa huomata miten mielenkiintoinen illan ruokatarjonnasta tulee, kun kaikki vieraat saavat osallistua siihen. Isäntäperhe aikoo grillata lammasta. 

Mietin hetken mitä veisin. Olin juuri käynyt kylässä, jossa tarjoiltiin aivan ihanaa vuohenjuustotahnaa. Hei, sehän sopii mainiosti lampaan kanssa. Lisäksi kävin viime viikolla kaksi kertaa ravintolassa syömässä. 
Niiltä reissuilta sain ideat muihin viemisiin. Italialainen gremolata yrttikastike tai paremminkin seos ja hummus jäivät ravintolakeikolta mieleen. Hummuksen tein tällä kertaa punaiseksi.




Punajuurihummus

Hummus on tämän hetken trendiruokaa. Perusohje on aina sama, mutta nyt on sallittua korvata esimerkiksi puolet kikherneistä punajuurella. Tahinia annostelen aina varovasti, ettei hummuksesta tulee liian kuivaa.

1 purkki kikherneitä (270 g)
pari keskikokoista punajuurta ( yhteensä n. 300 g)
1/2 dl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
1-2 rkl tahinia
1 tl jeeraa
1 tl suolaa
mustapippuria

Keitä punajuuret kuorineen kypsiksi, anna jäähtyä. Kuori ja paloittele. Valuta ja huuhtele kikherneet (jätä hieman säilöntälientä talteen).
Laita kaikki ainekset monitoimikoneeseen, aja ainekset sileäksi tahnaksi. Lisää kikherneiden säilöntälientä tai vettä, jos tahna on liian paksua.
Anna tahnan vetäytyä jääkaapissa noin tunnin verran ja tarkista maku.


Vuohenjuustotahna

Tämän helpompaa herkkua ei ole olemassakaan! Tämä sopii ihanasti monen ruoan kanssa ja myös makeiden pipareiden seuraksi.

2 purkkia pehmeää vuohenjuustoa
1/2 rkl luomusitruunan kuorta
1 tl hunajaa


Sekoita ainekset keskenään, tarkista maku. 


Gremolata
Gremolatan yhdistän jotenkin aina kesään ja grilliruokiin. Mutta se käy myös kivasti vaikka kalakeiton kanssa.

1 puntti lehtipersiljaa
1 rkl luomusitruunan kuorta
1 pieni valkosipuli
(1 tl oliiviöljyä)

Pilko persilja veitsellä pieneksi. Älä käytä konetta, se pilkkoo persiljan usein liian muusiksi. Sekoita ainekset, tarkista maku. Lisää oliiviöljyä jos et tarjoa gremolataa heti.


Hyvää itsenäisyyspäivää!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti