14. joulukuuta 2014

Tonttupuuhissa



Jouluna tulee kokattua monia sellaisia ruokia, joita ei kokata koskaan muulloin. Esimerkiksi joululimppua. Tyttäreni rakastaa tekemääni joululimppua. Joskus sanoin, että sitähän voisi leipoa muulloinkin kuin jouluna. Mutta hän sanoi, ettei se käy! Sitä saa syödä vain jouluna!


Ja siksi sitä leivotaan vain jouluna, mutta silloin leivonkin 15-20 leipää. Teen niitä nimittäin lahjoiksi. Aloitin urakan tänä vuonna jo eilen leipomalla omiin tarpeisiin tulevat neljä leipää pakastimeen. Vaan voi olla, että ne eivät vielä riitä.


Tästä reseptistä tulee kaksi leipää Brunon ruskeisiin vuokiin. Samalla vaivalla leipoo helposti neljä leipää, jotka mahtuvat kivasti yhdelle uunipellille paistumaan. Leipä säilyy syömäkelpoisena jopa viikon, jos sitä ei ole heti hotkittu parempiin suihin.

Joululimppu

1/2 l piimää
1/2 hiivaa
2 dl maltaita
1 dl siirappia
125 g kuivattuja aprikooseja paloiteltuna (1/2 pussia)
2 tl pomeranssinkuorta
3 tl suolaa
2 dl ruisjauhoja
n. 5 dl vehnäjauhoja

Voiteluun
1/2 dl siirappia
1/2 dl vettä

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi, sekoita hiiva lämpimään piimään. Sekoita maltaat, siirappi, aprikoosit, mausteet ja ruisjauho piimään. 
Sekoita vehnäauhot vähitellen taikinaan. 
Jaa taikina kahteen leipävuokaan. Anna nousta 1 1/2 tuntia.
Paista leipiä 175-asteisen uunin alaosassa 1 tunti. Voitele leipien pinta siirappivedellä ja anna paistua vielä 1/2 tuntia.



Maukasta joulunodotusta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti